Maallehommiin - kesäduuni 2020!

Moni lupaava nuori jää ilman kesätyötä. Ehkäpä maaseutu voisi tarjota työtä heille?

Nuorilla ei ole juurikaan tietoa maaseudun kesätyöpaikoista. Meillä onkin tahtotila koota luonnonvara-alojen ja maaseudun kesätyöt Pohjois-Savon alueelta kaikkien saataville. Kesätyöpaikkojen lähtökohtana on, että työtä voi tehdä ilman ammatillista koulutusta. 

Kesätyöt kootaan maallehommiin.fi - sivuston alle paikkakunnittain. Tulemme markkinoimaan kesätyömahdollisuuksia koko Pohjois-Savon alueella ja lisäksi eri somekanavissa. Varsinainen rekrytointivastuu nuorista jää yritykselle, mutta toki tarvittaessa ohjeistamme. Nuorten kesätyöllistämiseen on saatavilla erilaisia tukia jotka vaihtelevat kunnittain. Oman kunnan kesätyötuki kannattaa selvittää työntekijän paikkakunnalta. Kesätyön pituudeksi on suunniteltu 2-4 viikkoa, mutta tottakai nuoren voi palkata myös pidemmäksi aikaa. 

Kesäduuni kampanjan tarkoituksena on kannustaa nuoria tutustumaan maaseudun ammatteihin ja töihin. 

Tule mukaan vaikuttamaan tulevaisuuden nuorten ymmärrykseen maaseudun mahdollisuuksista. Kesätyöpaikkoja pääset ilmoittamaan alla olevalla lomakkeella. 

Lisätietoja:
Jenna Hartojoki
projektipäällikkö / Biotalouden Headhunterit - hanke
p. 040-991 330
jenna.hartojoki@maaseutuammattiin.fi

Ilmoita vuoden 2020 kesätyö meille tällä lomakkeella viimeistään toukokuussa!